Minäkin aloitin blogin pitämisen, niin kuin kaikki muutkin. Minusta ne on kohtalaisen typeriä, mutta pitihän sitä kokeilla. Itselläni motivaation tähän aiheutti ehkä se, että kaikki aika minulla tuppaa menemään siihen, että pohdin itsekseni omaa elämääni pääsemättä kumminkaan mihinkään. Ehkä tämä selkiyttää ajatuksiani, eikä tarvitse koko ajan pohtia turhia, voisi keskittyä aina siihen mitä on kulloinkin tekemässä.
Tällä hetkellä pitäisi keskittyä lopputyön tekemiseen. Tänään on ollutkin jo tuottelias päivä, tekstiä on kertynyt jo sivu jos toinenkin. Tässä on ollut muutamia päiviä, jolloin aika on mennyt netissä surffailuun, sähköpostien kirjoitteluun ja muuhun turhaan.
Lopputyö pitäisi olla valmis vuoden vaihteessa ja työt pitäisi aloittaa vuoden alusta, jos töitä siis löytyy. Molemmat ahdistaa liikaa. Pitäisi siis aikuistua, toisaalta se tuntuu hyvältä, sillä ikuinen teinielämä ei kiinnosta, mutta aikuistuminen kuulostaa kamalalta. Pitäisi käyttäytyä korrektisti ja huolehtia omasta itsestään ja kodistaan, oikeesti. Pitäisi ottaa myös vastuuta ja olla järkevä. Toisaalta niinhän ne monet kaverit ovat jo tehneetkin.
Haluisin päästä naimisiin, ostaa asunnon ja oikean auton, saada lapsia sekä mennä oikeisiin töihin. Kaikki tämä on tällä hetkellä mahdollista, tai ainakin teoriassa. Oman asunnon ostaminen olisi järkevää, mutta toisaalta tuntuu, etten uskalla. Lapsen saaminen olisi ihanaa, ainakin haluaisin tuntea ja kokea raskausajan, mutta olenko kypsä äidiksi tai osaanko laittaa toisen tarpeet etusijalle? Ennen asunnon ostamista pitäisi olla vakituinen työ, jonka saaminen tuntuu mahdottomalta. Ennen lapsen hankkimista haluan olla naimisissa ja tietysti olisi tärkeää olla se vakituinen työ. Ilman lopputyön tekemistä ja työkokemusta ei voi saada vakituista työtä.
Eli tavoitteet ovat seuraavat: Ensin lopputyö valmiiksi, sitten vakituinen työ ja naimisiin, sitten oma asunto ja lapsi.
No kaikkea saa aina toivoa, mutta nyt siirryn takaisin lopputyön pariin.
